Ergonomiaa esihistoriasta nykypäivään

Ergonomian historiasta puhuttaessa viitataan usein kahteen lähtöpisteeseen.

Yksi on kaivosteollisuuden fyysisesti raskaat energiaa vaativat työolot pimeissä, kylmissä ja kosteissa luolissa. Näitä oloja haluttiin inhimillistää ohjeilla, säännöillä ja rajoitteilla.

Toinen viittaus ergonomian syntyyn liittyy toisen maailmansodan pilottien ”työolojen” kehittämiseen. Niitä muutettiin tuotantotehokkaammaksi ja turvallisemmaksi. Kun taistelulentäjän ohjaamo saatiin rakennettua optimaaliseksi, hänen kykynsä tehdä nopeita ja tarkoituksenmukaisia liikkeitä parani. Hänen eliniänodotteensa kasvoi ja tuloksentekomahdollisuutensa paranivat. Eli hyvä ergonomia teki hänestä vastustajaa nopeamman.

Paljon on parannuksia työoloihin saatu näistä lähtökohdista käsin. Mutta on positiivisempikin reitti kuin ankeimmista olosuhteista vähän paranneltu työmaa tai  syöksyminen ”tapporobotin” rooliin ihannemitoituksella.

Mennäänpä historiassa paljon kauemmaksi. Elämään luonnon ehdoilla;  kun keräily, metsästys ja kalastus olivat elämisen keskiössä. Paljain jaloin liikkuminen, kurkottelut, kiipeilyt ja kumartelut olivat tarpeen ohjaamaa toimintaa. Aisteista oli käytössä muutkin kuin näkö ja kuulo. Silloin luonnon tunteminen palveli hyvää työkykyä, tuottavuutta ja terveyttä. Luonnon tuntemiseen kuului myös oma kehollisuus. Ei teoriatieto vaan kokemuksellisuus.

Voidaan mennä ajassa taaksepäin myös omassa elämässämme. Pienen lapsen kokemuksellinen oppiminen on iloisen kehollista.

Meillä on nykyaikaisia työoloja varten kehitetty hienoja välineitä, joilla voimme vähentää työn kuormittavuutta. Olisiko välineiden käyttöönotossa paras reitti hakea asennon ja liikkeen luonnollisuutta sen sijaan, että raamitamme itseämme ulkoisin kahlein.

Omaa kehoa kuunnellen on mahdollista saada välineistä paras hyöty juuri minulle.

Kehoa kannattaa kuunnella; silloin kehoa on helpompaa myös kannatella.