Prosessi jatkuu…

Asiakkaani lähetti minulle kirjeen kuulumisistaan neljän kuukauden kuluttua etäohjauksen päätyttämisestä. Hän kertoo oivalluksistaan seisomiseen ja kävelemiseen liittyen. Hänen kirjeessään ilmenee erinomaisesti työni yksi keskeinen periaate:

Ohjauksen tarkoitus on antaa asiakkaalle keinoja tutkia ja havainnoida omaa liikkumistaan ja toimimistaan - niin etä-/lähiohjauksen aikana kuin sen päätyttyä.

Näin tehden kivuista ja vaivoista tulee opettajia. Lisäksi taito kuunnella omaa kehoa paranee, ja siten kipujen ennaltaehkäiseminen ja hoitaminen helpottuvat.

” Hei, minun oli tarkoitus kirjoitella jo aiemmin, mutta kesä oli puuhaa täynnä. Täällä Ivalossa alkaa olla hieno ruska, ja aurinko paistaa matalalta.

Kevään opeistasi on ollut iso apu. Helppoa ei ole silti ollut! Vanhat tavat ovat tiukassa.

Suurin edistys on tapahtunut mielestäni siinä, että olen saanut seisoma-asentoa rennoksi ja vakaammaksi. Kaikki menee aika hyvin, kun muistan pitää polvet joustavina ja painon tasaisesti jaloilla sekä lantion asennon niin kuin neuvoit (tunne siitä, että alaselkä “laskeutuu” ja alavatsa ikään kuin nousee ylöspäin. Olen oppinut tekemään sen melko hyvin ja pienesti. Keväällä sain alaselän kipeäksi, kun yritin liikaa.)

En ollenkaan tarkoituksella “röyhistä rintaa”, mikä on aiheuttanut paljon ongelmia aiemmin. Tiedän, että sen näköinen asento on monelle käsitys hyvästä ryhdistä. Niin olen itsekin ennen ajatellut. Olen huomannut, että kun rintaa työntää eteenpäin ja siten siten yrittää saada itsensä näyttämään ryhdikkäältä, painopiste nousee liian ylös, pois lantion alueelta, mikä ei tunnu hyvältä.

Kävelyyn ja juoksuun on auttanut paljon neuvosi, ettei kannata kulkea jalat leveällä! Kävelen nykyään ajatuksella: “jalka toisen eteen”. Kun välillä kokeilen vanhaa kävelytyyliä: “jalat eri laduilla”, se tuntuu todella kankealta. Toki minun täytyy edelleen keskittyä siihen, etten kävele vanhalla tyylillä.

Ongelmani oli aiemmin se, että kävellessä ja juostessa paino oli enemmän oikealla jalalla ja otin sillä pidempiä askeleita. Sitä tuntui olevan lähes mahdotonta yrittää korjata jalat eri ladulla kulkien. Mutta jalkaa toisen eteen -tyylillä se on parantunut lähes itsestään. Tuntuu, että oikealla jalalla ei ole näin tilaa ja aikaa jäädä taakse liian pitkäksi aikaa. Myös lantio pysyy paremmassa asennossa, sillä liian pitkä jalan taakse työntö tuntuisi vievän selkää liian notkolle (ja aiheuttaa lantion keikkumista sivuttain?). Askeleeni eivät siis ole kovin pitkiä. Silti edelleen oikean puolen lonkan seutu kipuilee välillä; yleensä silloin, jos kävelen paljon kovalla. Siellä on jokin, mikä “lonksuu” tietyissä liikkeissä. Mutta kokonaisuus on parantunut!

Hyvää syksyä!”