Vaivattomuutta ja Vaikuttavuutta Kävelemiseen
Käveleminen on olennainen osa päivittäistä elämäämme
Käveleminen on luonnollinen tapa liikkua. Se on osa päivittäisiä rutiinejamme, olipa kyseessä sitten matka työpaikalle, kauppaan tai rentouttava iltakävely naapurustossa.
Se on yksi helpoimmin saavutettavista liikuntamuodoista, eikä se vaadi erityistä varustautumista tai kalliita laitteita. Kävelyn terveysvaikutukset ulottuvat fyysisestä hyvinvoinnista mielenterveyden edistämiseen.
Käveleminen ei ole kuitenkaan aina vaivatonta. Kipu liikkuessa voi tuntua jalkaterissä, polvissa, lantion alueella ja alaselässä. Kipu tekee kävelystä epämiellyttävää ja saa meidät varomaan.
Joskus käy niin, että vaikka kipu loppuu, liikkumiseen jää epähuomiossa hienovarainen varominen.
Kuulostaako tutulta?
Tuo kävelyysi uutta nautintoa ja lisää samalla hyvinvointiasi
Olen fysioterapeuttina tutkinut ja havainnoinut kävelemistä yli 15 vuoden ajan. Siihen on pakottanut myös omat polvikipuni. On ollut aikoja, jolloin käveleminen on ollut mahdotonta tai erittäin kivuliasta. Tällä hetkellä ne ovat muisto vain!
Käveleminen tulee vaivattomaksi, kun
opit muuttamaan kävelytapaasi siten, että nivelet ja lihakset eivät rasitu yksipuolisesti
löydät lantioosi asennon, jonka ansiosta jalkojen liike jatkuu kävellessä spiraaliliikkeenä selkärankaan tuoden samalla liikettä hartioihin ja niskaan
Kun käveleminen on vaivatonta, se tuntuu ja näyttää sujuvalta ja helpolta.
Kun koko keho liikkuu kävellessä, kävelyn vaikuttavuus lisääntyy
vartalon, lantionpohjan ja pakaralihakset vahvistuvat
jalkojen, vartalon, hartioiden ja käsien vastavuoroinen liike hieroo koko kehoa sekä aktivoi aivojen vasemman ja oikean puoliskon välistä liikennettä
hengittäminen helpottuu
Vaivattomuutta ja Vaikuttavuutta Kävelemiseen -ohjauksen
sisältö:
Palvelu sisältää kolme henkilökohtaista fysioterapeutin ohjaustapaamista. Saat niiden aikana räätälöityjä, juuri sinun tilanteeseesi sopivia ohjeita ja harjoituksia.
Ohjaukset toteutetaan joko henkilökohtaisissa tapaamisissa tai etäyhteyden välityksellä.
Ohjaus kestää tunnin kerrallaan ja tapaamiset ovat noin kahden viikon välein.
Niiden välinen jakso on omaa harjoitteluaikaasi, jossa toteutat yhdessä löytämiämme harjoitteita käytännössä. Sinä aikana olen apunasi, jos tarvitset.
Bonuksena: Opit seisomaan paikallasi rasittumatta ja kipeytymättä olitpa sitten kassajonossa, odottamassa bussia, osallistumassa tapahtumaan tai työskennellessäsi seisten.
hinta:
henkilökohtainen etäohjaus Google Meet -videopalvelun kautta 130e
tapaaminen Tampereella sovitussa paikassa150e
Kyseessä on uuden palvelukokonaisuuden kehittäminen ( hinta on -20 % normaalihinnasta.) Sen lisäksi, että saat kävelyysi helppoutta ja kivuttomuutta, autat minua kehittämään palvelua antamalla kokemuksestasi palautetta.
Lähetän alku- ja loppupalautelomakkeet sähköisesti ja ne sisältävät 3-5 kysymystä.
Otan palvelun kehittämiseen 10 henkilöä. Oletko sinä yksi heistä?
Jos vastauksesi on kyllä!, ilmoita osallistumisesi lähettämällä viesti sivun alaosassa olevalla lomakkeella.
Sen lisäksi, että olen löytänyt sujuvuutta omaan kävelyyni, olen kokeillut kävelyn ohjausta myös asiakkaideni kanssa. Tässä heidän kokemuksiaan:
“Minulla oli varsin usein kävellessäni jonkinlainen "kiire mennä eteenpäin". Enkä yksikseni osannut oikein nähdä mitä voisin muuttaa, ja miten. Ohjaussessiomme aikana huomasin avullasi tärkeitä seikkoja kehostani ja kävelystäni: mm. kun nivusen seutu avautuu enemmän, alaselkään tuntuu ilmaantuvan enemmän tilaa ja alaselän asento muuttuu itsestään hienovaraisesti. Olen nähnyt nyt paremmin, ettei tärkeintä ole harjoituksen määrä vaan pikemminkin sen laatu ja tasapainoisuus – eikä tietyn tuloksen tavoittelu vaan läsnäoleva tutkimus itsessään.”
“Ongelmani oli aiemmin se, että kävellessä ja juostessa paino oli enemmän oikealla jalalla ja otin sillä pidempiä askeleita. Sitä tuntui olevan lähes mahdotonta yrittää korjata jalat eri ladulla kulkien. Mutta jalkaa toisen eteen -tyylillä se on parantunut lähes itsestään.”
”Aiemmin pitkät kävelyt aiheuttivat minulle kipuja jalkoihin sekä alaselkään. Mallan ohjauksen avulla kävelystä on muodostunut minulle nautinnollista ja hierovaa. Lantioni on enemmän paikoillaan, askellus rullaa, ja tunnen käveleväni koko kehollani. Mallan havainto, että jalkaterät askeltavat ennemmin lähellä toisiaan kuin kaukana toisistaan on parantanut jalkaterieni asentoa ja poistanut kivun vaivaisenluusta.”
Olen fysioterapeutti Malla Helenius. Autan sinua auttamaan itse itseäsi antamalla tietoni ja taitoni sinun hyväksesi.
Minulla on fysioterapeuttina yli 30 vuoden työkokemus - hoitamisesta, ohjaamisesta ja opettamisesta.
Nykyään olemisen ja liikkumisen tutkiminen on vienyt mennessään. Asiakkailtani saama palaute vahvistaa sitä entisestään.
Koen kunnianosoituksena asiakkaani saamani tittelin: Malla on "ihmiskehokuiskaaja".